Tämä blogi tulee nyt tiensä päähän, johtuen muutoksesta meidän porukan kokoonpanossa. Tulemme jossain vaiheessa jatkamaan kirjailua täällä. Pohjatyön olemme tehneet sinne jo valmiiksi, mutta vielä ei ole sen kummemmin uuden blogin aika. Tapaamisiin muutaman viikon sisällä meidän uudessa blogissa!

Fia ja Luna

Pitkällisen harkinnan jälkeen jouduin tekemään päätöksen siitä, että Möttis joutuu palaamaan takaisin kissatalolle. Olen tätä tilannetta seuraillut jo pidemmän aikaa. Mitä paremmin Möttis ns. on asettunut taloksi, sitä pomottavampi siitä on tullut. Pomottaminen lähinnä kohdistuu eniten Fiaan, vähänkin kun Fia täällä kotona liikkuu, niin Möttis on heti niskassa. Ei anna Fian käydä rauhassa laatikolla, ruokailutilanteetkin on todella jännittyneitä ja Fia ei pysty rauhassa keskittymään syömiseen. Nyt tämä Fian virtatieongelma oli oikeastaan se ratkaiseva tekijä. En halua ottaa sitä riskiä, että Fian fyysinen hyvinvointi vaarantuu sen kokeman stressin vuoksi. Fia kun on luonteeltaan todella herkkä ja alistuvakin, ja se stressaantuu todella helposti.

Möttis on ihmisten suhteen todella valloittava löllykkä luonteeltaan, on todella sydäntä raastavaa joutua viemään se takaisin kissatalolle. Itku on tällä hetkellä todella herkässä. Joskus pitää vain kyetä tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Nyt nautimme näistä viimeisistä tunneista yhdessä, koska tänään iltapäivällä eron hetki koittaa. En voi muuta kuin vain toivoa, että Möttis saa tulevaisuudessa todella todella rakastavan kodin. Tähän hetkeen lohtua tuo kissatalon eläintenhoitajan sanat silloin kun kävin Möttistä hakemassa, että Möttis on ollut monien ihmisten suosikki kissatalolla valloittavan olemuksen ja luonteensa vuoksi. Tämä antaa toivoa siitä, että Möttis löytää uuden kodin piankin. Paljon mukavia muistoja jäi tästä ajasta Möttiksen kanssa.

Äiti kiikutti mut tänään eläinlääkärille, kun se huomasi, että mä olen muutaman päivän pissannut tosi useasti ja pieniä määriä. Se eläinlääkäri täti oli kyllä tosi mukava, se jutteli mulle rauhallisesti ja rapsutteli mua, mutta sitten se tuikkasi mulla takapuoleen sellaisella piikillä, jonka jälkeen mä ihan pakosti nukahdin vaikka kuinka yritin pysyä hereillä. Äiti kertoi, että sillä aikaa kun mä nukuin niin eläinlääkäri ja se hoitaja antoi mulle lisää nestettä mun nahan alle, että ne sai musta virtsanäytteen otettua. Sitten ne tutki sen näytteen, ja siinä kuulemma oli verta ja paljon bakteereja, virtsakiteitä ei onneksi ollut.

Mulla on siis joku sellainen virtsatieinfektio, joka vaikeuttaa mun pissaamista. Sain sellaisen kymmenen päivän antibioottikuurin, jonka pitäisi parantaa tää tulehdus. Torstaina saadaan bakteeriviljelyn tulos, niin tiedetään onko toi antibiootti oikea. Nyt mun kuulemma pitää syödä toi antibioottikuuri kiltisti, ja äitin pitää koittaa saada mut syömään enemmän märkäruokia ja juomaan vettä, että mulle ei tulisi niitä kiteitä tulevaisuudessakaan eikä tulehduksiakaan niin helposti, kun saisin enemmän nestettä ja pissaisin enemmän. Mut kun mä en tykkää märkäruoista enkä niin hirveesti lihoistakaan, en tahdo syödä!

Meillä oli tänään punnituspäivä (äiti käy siis ensin kissa sylissä vaa'alla ja sitten yksin, ja laskee erotuksen). Tulokset näyttää tältä:
Fia: 3,4 kg (painoa tullut 400 grammaa lisää, mikä on ihan hyvä)
Möttis: 5,8 kiloa (hiukan liikaa)
Luna: 7,0 kg !!!! (äitiltä meinasi silmät lentää päästä kun näki vaa'an lukeman, mutta ei Luna silti miltään lihavalta näytä, kastraatilta vain)

Niin, ja sitten me saatiin sellainen Cat It- juoma-automaatti (tai no meidän mallissa lukee kyllä Dog It, mutta on kuulemma ihan samanlainen kuin Cat It, väri on vain punainen). Vähän meidän kyllä pitää sopeutua siihen, että meidän automaatissa lukee enklanniksi koira. Automaatti pitää sellaista kummallista hurinaa, joka meitä vielä vähän kummastuttaa. Ollaan kyllä tutkittu sitä automaattia, Fia siitä vähän jo joikin. Ehkä se on ihan hyvä, kunhan vain totutaan siihen.

Tänään äiti istui tietokoneella, ja teki omasta mielestään jotain tärkeää juttua. Mä menin sitten sen viereen istumaan ja tuijotin sitä, kun olisin halunnut sen syliin nukkumaan. Tuijotin sitä tosi pitkään mun suurilla silmillä, ja äiti ei olevinaan huomannut mua. Sitten se sanoi, mulle että "Ei nyt syliin Fia". Silloin mä käännyin kannoillani ja menin ulko-oven luo istumaan naama siihen oveen päin. Ideana se, että jos ei kerta syliin pääse, niin lähden sit kokonaan pois. No, ei mennyt kuin ihan muutama sekunti niin äiti huusi mulle, että tule nyt sitten syliin. Hihii, mun taktiikka toimi, kannattaa testata joskus :D

Niin, ja tuolla sivussa on nyt oma esittelylokero meidän pikkuveljelle. Me laitetaan kuva heti kun saadaan, ja tietoja täytellään sitä mukaa kun niitä tulee.

Me osallistutaan taas pitkästä aikaa kissakuvahaasteeseen. Meiltä osallistuu tällä kertaa Möttis, ja tää onkin Möttiksen ensimmäinen kissakuvahaaste. Tällä kertaa aiheena on "Ei kiinnosta!", ja Möttistä ei todellakaan tässä kuvassa kiinnosta :)

Meillä on nyt kaikilla omat valokuva-albumit sekä yksi yhteinen valokuva-albumi. Tassutelkaa katsomaan, reitti löytyy tuolta vasemmasta reunasta tätä sivua. Kuvia sinne tulee uusia sen mukaan, miten äiti meitä sillä kamerahökötyksellä kiusaa.

Ajattelin kertoa teille kamuille mitä mulle kuuluu, koska kohta olen asunut täällä puoli vuotta. Elämä täällä on rauhallista, ja mulla on selkeät rutiinit, joka on tosi tärkeää kun on jo melkein seniori. Yöt nukun olohuoneen isolla lattiatyynyllä. Aamulla kun äiti herää ja menee kylpyhuoneeseen, niin mä menen istumaan ja odottamaan eteisen lattialle. Sitten kun äiti tulee kylppäristä niin mä juoksen kuristen keittiöön, koska mä tiedän, että sitten saa ruokaa. Sillä aikaa kun mä murkinoin aamupalaa, niin äiti siivoaa meidän hiekkikset yön jäljiltä. Näin mulla on puhdas hiekkis, johon mennä heti syönnin jälkeen. Jos äiti ei vaikka jostain syystä ehdi siivota hiekkistä ennen kuin mä olen syönyt, niin sitten mä istun ja odotan niin kauan, että se siivoaa. Sitten kun äiti valmistautuu töihin lähtöön, meikkaa ja tekee jotain muita tyttöjen juttuja, niin mä istun kylppärin lattialla ja kurisen.

Mä olen alkanut vasta vähän aikaa sitten jutella, aluksi olin ihan hiljainen. Nyt kun tunnen tän porukan paremmin, uskallan jutellakin enemmän. Äiti sanoo, ettei se ole kuullut mun maukuvan kertaakaan. Se on kyllä ihan totta, mä vain kurisen, ja paljon kurisenkin. Musta on ihana, kun äiti rapsuttaa mun vatsaa ja usein se kampaa mun turkkia sellaisella karstalla, se vasta ihanaa onkin. Turkki mulla on nyt paljon paljon paremmassa kunnossa, mitä se on pitkään aikaan ollut. Nyt voin pestä itseäni, ilman että kieleen tarttuu karvatukkoja. Niin meinaan kävi silloin kun olin siellä kissatalolla, ja jonkin aikaa sen jälkeen kun tänne tulin.

Ainoa asia mitä mä täällä enää pelkään on ovikello. Se kun soi, niin ampaisen sängyn alle piiloon. Pysyn piilossa niin kauan kun vaara on ohi eli kaikki vieraat on lähteneet. Äiti sanoo, että mä olen maailman kiltein ja ystävällisin kissa, sitten kun mut oppii tuntemaan. Mitenkään hirvittävän innokas mä en ole tutustumaan uusiin ihmisiin, koska mulle riittää, että mulla on nyt yksi ihminen mun elämässä johon mä luotan.